Lennolle päästiin ja meille vakuutettiin, että kassit lentävät mukana. Saigoniin päästiin, mutta matkatavarat olivat edelleen kateissa. Meille taas kerran vakuutettiin että ne ovat tulossa seuraavalla lennolla. Maksettiin kunnon turisteina viisinkertainen hinta päästäksemme keskustaan ja se päivä palloiltiin Saigonissa.
En ole sitten missään maassa nähnyt niin paljon mopoja ja rottia samalla kertaa. Tien yli ei missään nimessä kannattanut edes suunnitella juoksevansa, koska alle olisi jäänyt. Sinne liikenteen sekaan vain piti lähteä hitaasti kävelemään – mopot kyllä väistivät. Mopot osoittautuivat suorastaan tilaihmeiksi, sillä sellaisella näköjään helposti kulkee 4 henkinen perhe paikasta toiseen, tai sitten vaikkapa pesukone tai muuttokuorma. Rotat sitten…no ne pysyivät jaloissa. Aina kun käänsi päätään viemäriaukkoa kohden, niin johan siellä jonkin sortin nököhammas tervehti. Paljon oli eläviä ja jonkin verran myös kuolleita – siis nyt puhun jälkimmäisistä eli rotista. Hikikin alkoi tulla sillä olimmehan lähteneet 7 asteisesta Englannista ja saapuneet reilusti yli 30 asteiseen lämpöön. Tunsin itseni lähinnä idiootiksi pitkissä puuvillahousuissa ja college-paidassa. Housut pidin, mutta paidasta luovuin – en tiedä oliko yhtään se fiksumpi olo kävellä aluspaita päällä mutta ainakin se helpotti oloa. Tosin D pariin kertaan sanoi että pitäisikö meidän käydä ostamassa jonkin sortin T-paita. Mutta en nyt sitten viitsinyt vetää päälleni katukauppiaan tarjoamaan Vietcong sotapaitaa, enkä sitten sitä kiinalaistyylistä silkkitoppiakaan. Suklaanruskea alupaita oli hyvä!
Illalla kun palasimme hotelliin, rinkat eivät olleet vieläkään saapuneet. Nyt oli jo niin nuutunut ja nuhjuinen olo että ei ollut itku kaukana. Suurin huoli oli se, että olimme heti seuraavana aamuna jatkamassa matkaa Kambodžaan (Kamputsea ennen muinoin) joten elämä ilman kamppeita tulisi olemaan taas asteen verran vaikeampaa. Minä menin meidän viehättävään, ikkunattomaan hotellihuoneeseen murehtimaan kaikkea mahdollista tulevaa ja D lähti selvittämään kassi-asiaa. Ei kai hän sitten uskaltanut takaisin ilman kasseja tulla, sen verran kauan viipyi – mutta tuli kuin tulikin matkatavaroiden kera. Ihanaa, heti suihkuun ja puhdasta, kevyttä vaatetta päälle, olo oli suorastaan ihmismäinen. Illaksi mentiin syömään hyvin ja päätteeksi Saigonin kuuluisimman hotellin (Rex) kattoterassille drinkille. Elämä hymyili ja minä myös.
No comments:
Post a Comment